Ensimmäinen joogakuvani kiipeilyreissulta Kroatiasta 2012. Törmäsin sattumalta tähän vuonna 2012 otettuun kuvaan ja jäin pohtimaan omaa joogapolkuani. Olen käynyt ensimmäisellä joogatunnillani 20-vuotiaana. Muistan tuolloin sanoneeni sekä opettajalle että ystävilleni, että tämän pariin palaan, kun aika on sille hyvä. Kahdeksan vuotta myöhemmin aika oli hyvä ja aloitin aktiivisen astangajoogan harjoittamisen. Kuvan aikoihin olin harjoittanut astangajoogaa lähes …
Joogeille ja joogineille
Pyrithän siihen, että saavut joogatunnille niin, että vatsasi on tyhjä. Kevyt välipala ei haittaa, mutta syö edellinen isompi ateria noin 3 tuntia ennen harjoitusta. Näin vältät huonon olon, mikä helposti tulee täydellä vatsalla eteentaivutuksissa ja vatsalla maatessa. Tulethan ajoissa paikalla. Tunti alkaa ilmoitetusti ja myöhässä olijoiden harjoitus siirtyy seuraavaan kertaan. Saavuthan joogatilaan hiljaisuudessa. Suljethan puhelimesi ja …
Myöhäiskesän vuodenaika – Etsi tasapainoa ja vakautta
Ajankohta: elokuun puoliväli - syyskuu Keskikesän huippuenergian jälkeen luonto on alkanut hiljalleen rauhoittua, hiljentyä ja valmistautua syksyä varten. Luonnossa on raskauden ja kosteuden tuntua. Myöhäiskesä on saapunut. Se on tärkeä vaihe kesän ja syksyn välissä. Myöhäiskesällä on aika palata omaan keskustaan pohtimaan ja tunnistamaan omaa elämää. Silloin haetaan tasapainoa iloisen ja energisen kesän jälkeen. Se …
Jatka lukemista Myöhäiskesän vuodenaika – Etsi tasapainoa ja vakautta
Kesän vuodenaika – Nauti energiasta
Ajankohta: kesäkuu - elokuun puoliväli Kesä on vuodenajoista lämpimin, eloisin, fyysisin ja intohimoisin. Luonnon energia on huipussaan ja ihmisten energian tulisi mukailla tätä huippuenergiaa. Kesä on sydämen ja tunteiden aikaa, ilon ja naurun juhlaa, jolloin elämästä tulisi nauttia. Kesällä on helppo olla ystävällinen, seurallinen ja spontaani. Kesällä kerätään energiaa voimavaraksi pitkää talvea varten. Kesä on …
Kevään vuodenaika – Juurru ja kurkottaudu eteenpäin elämässä
Ajankohta: maaliskuun puoliväli (kevätpäiväntasaus) - toukokuu Pitkän, pimeän talven jälkeen koittaa muutos kohti valoa ja lämpöä. Lisääntyvä valo ja nouseva energia herättää niin luonnon kuin ihmisen kehon ja mielen. Siemenet itävät, kukat alkavat kukkia, linnut laulavat ja aurinko jälleen lämmittää maata. Uudistumisen ja uuden elämän voi aistia kaikkialla. Kevät on sisäisen puhdistumisen, kasvun ja uudistumisen …
Jatka lukemista Kevään vuodenaika – Juurru ja kurkottaudu eteenpäin elämässä
Talven vuodenaika – Hiljenny ja löydä oma voimasi
Ajankohta: talvipäivän seisaus - maaliskuun puoliväli Talvi on vuoden kylmintä aikaa, luonto on pysähtynyt ja hiljainen. Kaikki on kääntynyt sisäänpäin. Puut ovat alastomia, mutta maan alle piiloutuneet juuret keräävät energiaa kuin siemenet syntyäkseen uudelleen keväällä. Sisätiloilla onkin erityinen merkitys talvella. On aika vetäytyä viltin alle villasukat jaloissa lämpimän takkatulen ääreen ja viettää aikaa rakkaimpien ihmisten …
Jatka lukemista Talven vuodenaika – Hiljenny ja löydä oma voimasi
Joogan hyödyt
Jooga on jo vuosituhansien ajan luonut tasapainoa ja hoitanut ihmisten kehoa ja mieltä. Jooga jo sanana tarkoittaa yhdistämistä, ja pelkkä nimi kertoo joogan yhdistävästä ja palauttavasta voimasta, sillä keho ja mieli eivät ole erillisiä, eivät myöskään hengitys ja liike. Joogan avulla voimme palautua meille luonnolliseen, yhtenäiseen tilaan. Jooga vaikuttaa kokonaisvaltaisesti sekä fyysiseen, psyykkiseen että henkiseen …
Syksyn vuodenaika – tee vähemmän, päästä irti ja hengitä enemmän
Ajankohta: lokakuu - joulukuun puoliväli Syksyn myötä elämäntahti rauhoittuu ja hidastuu. Päivät lyhenevät, yöt pitenevät, pimeys kasvaa. Sumu enteilee muutosta, jonka peittelemänä siirrymme kohti rauhallisempia energioita. Kosteus katoaa, ilma tuntuu selkeämmältä ja luonto on väriloistossaan. Kasvukausi on päättynyt ja kirpeät syyspäivät, joita viitoittaa kuulas auringonpaiste, kertovat meille todellisuuden siitä, että luonto valmistautuu hiljentymään talvea kohti. …
Jatka lukemista Syksyn vuodenaika – tee vähemmän, päästä irti ja hengitä enemmän