Talven vuodenaika – Hiljenny ja löydä oma voimasi

Ajankohta: talvipäivän seisaus – maaliskuun puoliväli

Talvi on vuoden kylmintä aikaa, luonto on pysähtynyt ja hiljainen. Kaikki on kääntynyt sisäänpäin. Puut ovat alastomia, mutta maan alle piiloutuneet juuret keräävät energiaa kuin siemenet syntyäkseen uudelleen keväällä.

Talvi on täydellistä aikaa pysähtyä ja löytää oma sisäinen rauha ja voima. Talven hiljaisuudessa tunneherkkyys kasvaa ja on luonnollista eristäytyä muista ihmisistä mietiskelemään ja meditoimaan omaa itseään ja elämäänsä. Talvi mahdollistaa meille kuuntelemisen taidon oppimisen hiljentymällä. Hiljaisuudesta löytyy vastaukset omalle elämän suunnalle ja tehtävälle jos vaan osaa kuunnella. Reflektointi ja itsetutkiskelu mahdollistavat myös uudistumisen. Tämä luonnollisesti rauhallisin vuodenaika onkin tarkoitettu energian varastoimiseen ja täydentämiseen. Talvella on hyvä kehittää mielikuvitusta, ja säilyttää uteliaisuus ja seikkailunhalu.

Elementti on sopeutuvainen vesi. Se opettaa meille viisaudessaan mukautumisen taitoa. Vesi reagoi vaivattomasti ympäristöönsä ottaen sopivimman muodon (höyry, vesi, lumi/jää) ja eläen ympäristönsä mukaan. Talvi ja vesielementti opettavat meille kuinka kulkea elämänvirrassa eteenpäin eikä taistella sitä vastaan.

Talven sisäelinpari on munuaiset (yin) ja virtsarakko (yang). Tämä sisäelinpari hallitsee ja kierrättää kehon nesteitä. Se antaa mentaalisen ja henkisen energian tahdonvoimalle, tarmolle, kunnianhimolle, taitavuudelle ja älykkyydelle.

Luonne: Täydellinen yin aika. Energian kerääminen sisimpään, itsetutkiskelu.

Elämän tarkoitus: Selviytyminen.

Tunne: Talven luonnollinen tunne on pelko.

Ruoka ja maku: Suolainen. Suosi lämpimiä ruokia ja juomia. Lisää juureksia ruokavalioosi, jotka ovat täynnä sisäänpäin kääntynyttä energiaa. Käytä basilikaa ja mustapippuria lämmön lisäämiseksi sekä pistäviä mausteita kuten valkosipulia, inkivääriä ja mausteneilikkaa.

Väri: Sininen ja musta.

Asanat: Meridiaanit kulkevat vartalon etu- ja takapuolella aina jalkaterän alueelta edessä solisluihin ja takana päälaelle. Joogaharjoituksessa keskitytään paljon eteen ja taakse taivutuksiin. Talvella liikkeiden virtaavuus eli flow on tärkeää.